Tietotekniikka työvälineenä -kurssilla opeteltiin käyttämään Exceliä. Kurssin läpäisemiseksi oli tehtävä itsenäinen tehtävä eli taulukko vapaavalintaisesta aiheesta. Pähkäilin pitkään taulukkoni aihetta, kunnes se pälkähti päähäni: Tyyneblogi tietenkin!
Väsäsin siis taulukon postauksista ja kommenteista. Kaikista eniten postauksia on kirjoitettu toukokuussa, vähiten maaliskuussa.
Kommentteja on kyllä aika vähän.. Kahdestasadastakahdestakymmenestä postauksesta yhdeksässätoista taisi olla kommentteja. Se tuntui vähän harmilta.
Tein myös pari kaaviota.
Jos olisi ollut enemmän osaamista ja enemmän aikaa, olisi blogista irronnut vaikka minkälaista materiaalia taulukoihin. Nytkin tämän näkymän takana risteilee heti monta kaaviota blogin katselukerroista ja kävijämääristä ja kaikenlaisista muista asioista. Laajemmankin tehtävän olisin siis voinut tehdä.
Nyt olen siis ttv:n (toivottavasti) viimeisellä tunnilla. Opettaja käy läpi tenttiä, joka tehtiin maanantaina. Kyseinen tentti oli itselleni ehkä kaikista surkeiten toteutunut koe ikinä. Nyt vain toivon, että pääsisin sen läpi edes ykkösellä, ettei tenttiä tai koko kurssia tarvitse uusia.
Tyyneblogista on kuitenkin nyt olemassa ihan itse tehty taulukko. Ehkä joskus, jos iskee tylsyys ja tarve harjoitella Excelin käyttöä, värkkään lisää Tyyneblogi-asioita.
Ken elää, se näkee.
Mielenkiintoista:) pystytkö näkemään kuinka paljon tyynellä on lukijoita:P
VastaaPoistaPystyn näkemään lukijoista ne, jotka on 'kirjautuneet' sivustolle. Muuten näkyy vain sivujen katselujen määrä.
VastaaPoistaJoka katselee se myös lukee. Ajattele näin. Ihmiset ovat uteliaita luonnostaan ja haluavat tietää mitä on kirjoitettu, kuvien katselukin on lukemista. Hyvää jatkoa "Tyynelle". Tulehan tuomaan villasukkia. t. mummu
VastaaPoista