Jouluvalot

''Sepä minua sangen suuresti harmittaa

ja sydämelleni käy

että nuo kolme itäisen maan viisasta miestä

tekivät kuin viekkaat varkaat

ja väärät valtiaat

ja menivät kukin eri tietä omalle maalleen!''

Weljien joululevy soi soittimessa. Tiernapojat laulavat. Herodes käy iänikuista taisteluaan muriaanien kuningasta vastaan ja heitättää poikalapsia virtaan. Knihti tottelee valtiastaan edelleen.

''Husaari olen minä sodassa

ja urhoollinen sotamies.

Ja vaikka olen varustettu joka ties,

keisari saa vastata edestämme

mitä me olemme kukistaneet

siihen on meitä opetettu

että totella keisaria

ja kuunnella pyhää lakia

ja kuunnella pyhää lakia.''

 Viimeinkin laitoin jouluvalot koristamaan olohuoneen ikkunaa. Nyt ollaan jo niin lähellä joulua, ettei tarvitse enää väittää niiden olevan tunnelmavalot. 

Takana on luminen, pikkujouluinen ja rauhallinen viikonloppu. Pitkästä, pitkästä aikaa pääsin ystäväni kanssa saunomaan. Siellä saunan hämärässä taas jaettiin elämän asioita. Ystävien arvon huomaa aina uudelleen ja uudelleen. Onni on se, että ystävän luo voi palata hyvillä mielin pidemmänkin ajan jälkeen. 

Odotan alkavaa viikkoa hyvillä mielin. On tiedossa paljon hyvää: torstaina käännämme pösön keulan kohti talven ihmemaata. KotiKuusamo kutsuu; siellä pikkusisarukset ja hääasiavelvollisuudet. Keskiviikkona menemme toista kertaa kuoroon. Ensimmäinen kerta oli tällä viikolla, kun ystävä houkutteli mukaan pieneen kuoroon. Kuoroa johtaa kaksi nuorta konservatorio-opiskelijaa. Oma ääni vaikutti olevan melko tukossa; onhan viimeisestä kuorolaulamisesta jo useampi vuosi aikaa. Uskon kuitenkin, että kyllä se siitä. 

Häihin on vielä seitsemän viikkoa aikaa. Joka kerta asian tullessa puheeksi kysytään 'jännittääkö?'
En tiedä. Ei tunnu siltä. Vielä en tiedä, mitä pitäisi jännittää. 

Viime yönä tosin näin unta, että häitä edeltävänä päivänä matkasimme Kuusamoon. Pöytiin tulevat kynttiläpurkit laitettiin perillä jostain syystä pitkään peräkärryyn, sen peräpäähän. Asettelin alle pehmusteeksi ainakin rukkaset, ehkä myös villasukkia. Yksi pikkusiskoistani meni kielloista huolimatta hyppäämään peräkärryn etupäähän. Ja kun lärry ei ollu kiinni autossa, tapahtui keinulautaefekti. Lasiset kynttiläpurkit hyppäsivät pari kertaa, ensin pienen hypyn ja sitten isomman. Jälkimmäisen hypyn alastuloa ne eivät kestäneet, vaan siinä olivat. Kolmestakymmenestä kynttiläpurkista kaksikymmentäyhdeksän pirstaleina.

Tällä kertaa en jäänyt neuvottomaksi. Kyselin isältä pilttipurkkeja, joita löytyikin. Aikomukseni oli käydä ostamassa pitsinauhaa ja koristaa purkit niillä. Saisivat luvan kelvata koristeeksi. Olihan edessä yö aikaa solmia nauhoja purkkien ympärille. Lisäksi sen yön tehtäviin kuului gluteenittomien leivonnaisten leipominen. 

Tämäntapaisia unia on ollut useampia. Viimeöisessä oli kylläkin rauhallinen tunnelma, aiemmissa on ollut vähän hätää asioiden menemisestä päin mäntyä. Että alitajuinen jännitys on ehkä jopa vähentynyt näin häiden lähestyessä.

Kirjoitan verkkoon

Tälläkin hetkellä istun tunnilla. Kurssin nimi on 'Kirjoita verkkoon', ja niin minä kirjoitan. Todellisuudessa Tyyneblogi ei liity tähän kurssiin mitenkään. Pikku hiljaa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että olisihan se ihan mukava päästä lopultakin oikeasti kirjoittamaan. Siispä valjastan Tyyneblogin korvikkeeksi.

Aiemmilla tunneilla on pienissä ryhmissä ja koko kurssin porukan voimin pohdittu sitä, mitä kirjoitettaisiin, minne kirjoitettaisiin, miksi kirjoitetaan ja kenelle. On päädytty blogiajatukseen. Keksitty aihe, nimi ja säännöt. Mutta kirjoittaminen on edelleen kaukana. Otamme selvää hyvistä blogeista ja huonoista blogeista, kuuntelemme luentoja tekstilajeista, tiedotteista, verkkosäännöistä ja muusta. Se on turhauttavaa, sillä moni meistä luuli todella pääsevänsä kirjoittamaankin jotain. 

Minä aion nyt kirjoittaa säästä.
Tuulisesta, lumisateisesta, märästä ja liian lämpäimästä säästä, joka sulattaa hiutaleet ennen kuin kinokset ehtivät kertyä. Yhtenä ihanana päivänä maa oli lumen peitossa ja puut huurteesta valkeat. Siihen se tällä kertaa sitten jäikin: talven aika ei ollut vielä. 

Kirjoitan..
tai en kirjoita. 

Aivan yhtäkkiä lyökin täysin tyhjää. Sanat katoavat, ajatukset kiertyvät solmulle ja sormet haparoivat näppäinten yläpuolella tietämättä mitä kirjainta seuraavaksi näpäyttää. 

Opettaja opettaa asiaa, jonka opetti meille toisella kurssilla jo vuosi sitten. Opetussuunnitelman muututtua se toinen kurssi pieneni ja tämä asia tippui siltä pois. Ja on nyt tällä kurssilla riesana niille, jotka ovat sen jo käyneet läpi. 

Päässä on pysähtyneenä hirveä määrä ajatuksia. Teksti näyttää tönköltä. Näyttäkööt, nyt tällä kertaa. 

Testailua

Arvatkaa mitä?

Meillä on koulussa tiedontallennuksen kurssi. Tarkoittaa siis luettelointia ja sisällönkuvailua. Tämä on taustatieto sille, että aion vähän kokeilla tunnisteiden lisäämistä blogiini. Innostuin edellä mainituilla tunneilla asiasanoituksesta, ja tunnisteethan ovat eräällä tavalla juuri niitä. Katsotaan, kuinka pitkälle jaksan toteuttaa sitä näin takautuvasti :)

<3 Tyyne

Joulumänty

Meille tuli uusi huonekalu. Perheenjäsen lähes, jos minulta kysytään.  Kämppämme juuri tuo tietty kolkka on kaivannut täytteekseen jotain todellista. Muuta kuin cd-soittimen korokkeeksi kahta päällekkäin kasattua banaanilaatikkoa, joiden päälle on laatikkouden piilottamiseksi levitelty valkoinen villahuivi. 

Joskushan siihen piti tulla aivan oikea kirjahylly. Aika kului, mutta hyllyä ei näkynyt, joten päädyin radikaaliin ratkaisuun: nyt ostetaan lipasto. Ja Ikealta se sitten lähti mukaan. Kaunis, kolmilaatikkoinen valkoinen lipasto, joka sai heti sisuksiinsa paljon paperia, pari pelilaatikkoa, kokoelman cd-levyjä ja kaikkea pientä tarpeellista, mikä oli epäkäytännöllinen säilyttää muualla. 

Lipaston päällä on cd-soitin, kaksi Seikkailu-muumipurkkia, kynttilärasia, valekirja ja joulumänty lasipullossa.

Joulumännystä olen erityisen ylpeä!

Ylläoleva kuva on selfie. Varsinaisesti en oikeastaan ole sellainen selffie-henkilö; itseni kuvaaminen etenkin muualla kuin yksin kämpillä (joskus silloinkin) on vaivaannuttavaa. Mutta minut haastettiin Facebookissa selfiehaasteeseen. Otin haasteen vastaan, ja tässä se nyt on: joulumäntysefie.

Luulen, että saatte ennen joulua lukea tuosta piskuisesta männynrisusta vielä monta monituista kertaa; onhan se asunnossa aitiopaikalla, ja aina kun näen sen, tulen hyvälle mielelle. Niin monta joulunodotusta olen viettänyt Kaupungissa kokonaan ilman kuusta! Ja nyt on sentään mänty! Niin kyllä kai sitä saa nyt vähän iloita. 

<3 Tyyne 

Lasersotaa ja jäälauttaleivoksia

Tänään
olen tuntenut eläväni enemmän 
kuin pitkään aikaan.

En tiedä, että mitään erityistä olisi tapahtunut.
En ole syönyt vitamiineja, en ole nukkunut erikoisen hyvin, edes aurinko ei ole paistanut niin, että olisin siitä saanut virtaa.

Heti koulusta päästyäni olin vain ihmeellisen hilpeä, täynnä energiaa. Jaksoin. Hypin, odotin, keitin kahvia, väritin kuvia, jäljensin runoja, luin niitä. Pulputin kuin puro, sekosin sanoissani, hymyilin ja nauroin ääneen
ihan itsekseni
ja sain selittää.
Onnellisuutta! 

Voiko kaiken tämän hyväntuulisuuden syyn
jäljittää edellisiin päiviin ja iltoihin,
ystävien kanssa vietettyyn aikaan?

Maanantaihin, jolloin sain siskoni kyläilemään
ja tiistaihin, kun lähdin itse kyläluudaksi niin rakkaiden ystävien luo?
Eilisiltaan, jolloin vietettiin iltaa isolla porukalla?

Tänäänkään en ollut yksin. 
Saimme aikaiseksi lasersodan Megazonessa
jonka jälkeen meillä lämpeni sauna.
Saunanlämmityksen ohessa valmistui pellillinen jäälauttaleivoksia.
Laulu helähti (enemmän ja vähemmän), nauru kaikui, parvekkeen ovi kävi, juttu luisti, kahvi maistui (jos maistui) ja leivokset hupenivat.

Nyt on viimein kämppä hiljennyt
eikä kello kaksitoista ole mielestäni liian myöhäinen aika
syödä pitsaa.

Sitten voisikin olla jo aika vetäytyä yöpuulle. 

Odotan huomista, odotan lauantaita ja odotan tammikuuta.
Tänään
on tämä odottaminen
täynnä iloa ja rakkautta.

Onnellisena
<3 Tyyne

Marraskuussa voisi jo sataa lunta

Joutsenten toitotus niiden lentäessä aurana pääni yli
mustat salmiakkikuviot puiden varjojen risteämiskohdassa
taivaanrannan punerrus aamulla, kun aurinko nousee.

Jouluverhot ikkunassa
kynttilät hämärässä asunnossa
ensimmäinen kauppareissu toppatakki päällä
vaikkei ollut edes pakkasta. 

Vierailuja ystävillä
pyhäinpäivän hautausmaakäynti
tuuli, joka sammutti juuri sytytetyn kynttilän.

Luennoilla kuuluva puikkojen kilahtelu
kylmät luokkahuoneet
ja vielä kylmempi ruokala;
odotas vain, kun talvi todella tulee. 

WhatsApp-viestejä, liimaa sormissa, kesken loppuva teippi
sushi-, pikkujoulu- ja kaikki muut suunnitelmat.

Selkeytyvät näkymät
leveä hymy
ja kirkkaat kyyneleet;
miksi nenäliinapaketti on edelleen kaapissa?

Väsyneenä
mutta melko onnellisena

<3 Tyyne