Keskiviikkoiltana

Nyt parannetaan

    Maailmaa

Juodaan

    Kahvia

ja syödään

    Piirakkaa.

Kämppä on muuttunut

  Itsepalvelukahvilaksi

Ei saa tehdä elämää liian

    Vaikeaksi

Kylläpäs me heittäydyttiin

    Runollisiksi

 

Omistuskirjoitus Inkalle

Tv. Hanna-Maaria

      Annasofia

 

Jos vieraskirjasta löytyy tällainen, tietää, että ilta on ollut jotakuinkin mukava.

Minä tykkäsin. Meillä kävi eilen ennen niin yleisiä, nykyään tosi harvinaisia vieraita.

Vaikka tuttujahan he. Ja rakkaita. Mutta kun ei heitä vain ole näkynyt. Onneksi nyt sitten tulivat. Jaksoivat hetken viettää aikaa meidänkin kanssa. Täällä minulle vielä aika uudessa kämpässä. Jossa on sohvakin. Ihan oikea sellainen. Vanha tuttu sohva, kotoa asti ja Näppärän ajoilta. Yli vuoden nähnyt maailmaa ja kokenut ihmeellisiä seikkailuja, ainakin sohvan kannalta. Ollut muualla säilössä. Hyvässä tallessa. Ja nyt se on palannut luokseni ilahduttamaan väsyneitä koulusta - ja muualtakin - tulijoita. Saa lösähtää pehmeälle sohvalle ja upottaa väsyn sen uumeniin.

 

Melko vaikea kuvailla kaikkea mitä tuntee juuri nyt. Ehkä se selostus on parempi vuodattaa ihan oman päiväkirjan sivuille. Paperisille sivuille.

 

Tässä olisi kirjakin kesken. Kärpästen Herra..

Saa nähdä selviänkö saarelta.

Ajattelin, etten välttämättä edes aloita kirjaa. Että en halua lukea sitä.

Sitten halusin. Ja aloitin. Ja nyt se on pakko lukea loppuun. Ei tuota ongelmaa.

 

Mietin tässä tänään..

Kun vessoissa käsipyyhkeille on nimikyltit. Kädet, Kasvot ja Vieras. Meillä kotona myös Peppu. Ja jossain on Ystävät. Se on jo parempi kuin Vieras.. Tiedän, että tarkoitetaan 'vierasta', ei 'vierasta.' Mutta silti aina tulee mieleen: miksei käsipyyhettä tutuille? Tutut, lukisi siinä. Se kävisi kaikille. Ystävät on tuttuja, ja melko varmasti kaikki talossa käyvät vieraat ovat myös tuttuja. Eivät aina välttämättä ystäviä, mutta tuttuja ainakin. Suurinpiirtein.

Ah kuinka syvällistä pohdiskelua.. Ü

 

Mietteissä Tyyne

Kesän Viimeinen Retki

Postaus Hailuoto is coming here now tai ainakin jotain sinnepäin.
Eli. Sunnuntaina 19.8.2012 lähdimme kahden auton karavaanilla kulkemaan kohti Hailuotoa, merta ja aurinkoa.
Tytöt toisessa ja pojat toisessa autossa.
Ja nyt tuli ihan kirjoituskatkos, en tiedä mistä jatkaa..
Ehkä siitä, kun pysähdyttiin Shellillä lisäämässä vettä auton sisäelimiin jonnekin. Ja sitten piiitkästi (ei oikeesti niin pitkästi) ajoa ja olimme lauttarannassa ja jännitimme lautalle mahtumista.
Hyvin mahduttiin. Ja merellä tuuli, ja vesi kuohui ja räiskyi ja voi että vettä voi vaan katsoa ja katsoa ja vähän pelätä, siitä kun ei koskaan tiedä.. Ja kameramies kuvasi lähes kaiken, ja tuuli heilutti hiuksia ja ne olivat aina edessä, mutta muuten se ei haitannut :) Mutkaisen ralliajottoman rallitien myötä saavuimme perille Sunikariin.
Ranta.. Hiekkaa, vettä, aurinko, tuuli, kivivuori (joo ei se ollut vuori), lentopallo..
Kertakaikkiaan Viimeinen Kesäpäivä kului sitten suurimmaksi osaksi siellä.
Että voi nauttia. Ystävien seurasta. Ja kaikesta edellä mainitusta.

Eväänä matkalla oli Kaikkea Hyvää. Edellisiltaisia lättyjä, kirsikkatomaatteja ja muutama minipizza. Toisilla oli nakkeja ja keksejä ja sipsiä.
Meri veti puoleensa. Sieltä ei malttanut pysyä poissa. Vesi ei ollut lämmintä, paitsi ihan rannassa matalikossa. Mutta aurinko paistoi! Ja taivas oli niin sininen.

Yhdestä nuoresta miehestä paljastui varsin hiekkainen merenneito.
Kaikki osoittivat omaavansa vielä terveen mielenkiinnon hiekkalinnojen rakenteluun. Toivottavasti se ei häviä koskaan.
Pitäisi aina pystyä vähän leikkimään, unohtaa hetkeksi kaikki aikuisuuden ja isoksi kasvamisen ja itsenäistymisen ja omilleen muuttamisen ja kaiken sellaisen huolet ja murheet ja vaikka rakennella hiekkalinnoja.
Muuten, sen huomasin, että isot pojat rakentaa isoja linnoja. Ei pieniä ja vaatimattomia.

Kuvat nyt ei ole sangen laadukkaita mutta kuvia kuitenkin. :)

Sunikarin jälkeen retkemme jatkui Marjaniemeen, kalasatamaan. Siellä oli pieni kahvila, jossa oli kallista, mutta hauskat kahvikupit, erilaisia lähes kaikki.
Siellä oli kyltti, jossa kiellettiin kivien heittelu satama-altaaseen. Olisiko kenellekään tullut mieleen tehdä moista, jos ei olisi kielletty? Epäilen. Yksi pieni kivi sinne lensi.
Marjaniemessä oli tuulimyllyjä. Hienoja, valkoisia, lujaa pyöriviä tuulimyllyjä.

 

Ja meri oli niin meri.. Ja taivas niin sininen.
Ja Kaukaisimman Tuulimyllyn luona itselaukaisin otti ryhmäkuvan. Useammankin. Ne kuvat haluaisin nähdä. Ja kaikki muutkin kuvat siltä retkeltä.

Kylmä tuuli
Varjonyrkkeilyä
Lautalle jonotusta
Kylmiä nakkeja

Ja lautalla taas. Tuuli tuntui kylmemmältä kuin luodolle tullessa. Auton ovien ollessa kiinni sisällä oli kuitenkin lämmin. Eräs hyväntekeväisyyden harjoittaja lahjoitti meille pötkön Domino-keksejä.

 

Vesi kuohui ja aurinko paistoi ja vaahtopäät ihan häikäisivät silmiä heijastaessaan auringon valoa.

Lauttamatka meni äkkiä. Kohta olimme taas rannikon puolella. Lyhyt pysähdys (vessatauko) poikien kämpällä ja matka omalla kämpälle jatkui pyöräillen. Perillä ihan rättiväsyneenä saattoi sitten sanoa: kiitos viikonlopustaa. Oli huippua. Hymy. :)

 

Ja niin oli Kesän Viimeinen Retki ohi.

Sillä Hailuodossa huomasin koivunlehtien kellertävän.

 

Syksy.



Hidastus

Puhelimella olis muutama retkikuva en kerro mistä, no okei Hailuodosta. Mutta en nyt jaksa siitä.
Eilen illalla, kun tulin kämpille, olin aika lailla katki poikki. Kämppis ei ollut täällä, ja ilta oli yksinäinen. Oikeastaan toivottoman yksinäinen. Se ei ollut sellaista rauhallista vapaaehtoista mietiskeleväistä teen mitä tykkään -yksinäisyyttä, vaan väsynyttä... Eikä ihmekään tuollaisen viikon jälkeen, kun joka päivä on ollut jotain menoa ja meininkiä eikä ole kunnolla kerennyt rauhoittua.
Tuli ikävä kotia ja opistoa ja Ystävää, jota ei ole Kunnolla tavannut eikä olla juteltu aikoihin, ja kaikki oli vähän murheellista.
Ja tänä aamuna tuntui, ettei voi jaksaa olla koko päivää koulussa, viikosta puhumattakaan, mutta kuitenkin sitten koulupäivä sujahti ohi mukavasti pinaattilättyjä paistellessa ja maistellessa, ja lattiakaivonpesu oli ihan hauskaa, ja oli lähellä syttyä pesuainesota suihkepulloilla. Oi että oli ihanaa vapautua tiskinurkasta loputtomien tiskivuorten keskeltä! Ja vaihteeksi tehdäkin jotain ihan oikeaa.
Ja tulin kämpille ja tiesin jo etukäteen, etten tule tekemään MITÄÄN. Enkä sitten tehnyt. Otin päiväunet. Kämppis tuli, ja alkoi hänkin nukkumaan, ja minä otin ja lähdin kohti kirjastoa. Ja kävelymatka oli ihan masentava, kun ajatukset seilasivat omia päättömiä reittejään ihan missä sattuu. Kirjasto sai kuitenkin kaikki ajatukset kaikkoamaan. Tuli vain kirja-ajatuksia. Ja paluumatka kämpille oli paljon mukavampi. Matkan varrelta kaupasta tarttui mukaan ruokaa, ettei nälkäkuolema yllättäisi. Eikä yllättänytkään. Ensimmäinen lainatuista kirjoista aloitettiin nugettien ja maidon voimalla. :) Siinäpä sitten kului pari tuntia ihan kirjassa.
Ja nyt on ilta, ja kirjoittelen tässä. Kämppis Ansku tuossa jutskailee omiaan, ja hämäräperäiset ajatukset on hävinneet. Koti-ikävä on kyllä vieläkin. Saa nähdä, meneekö koko viikko perjantaita odotellessa.
Huomenna koulu alkaa kello kaksitoista nolla nolla. Ihanaista ihan totta. :)

Valoa kohti!!

Ihan totta ja huippua, on tullut uudelleen kesä! On niiiiiiin lämmintä ja niiiiiiin aurinkoista.
En osaa edes päättää mitä kirjoitan. Sanoja tulee ihan sekavana virtauksena aiiiivan hirveästi! Niin pitää sitten kirjoitella joutavia. Jeps.
Eilen lähdettiin Hannan kanssa käymään Kontissa. Ei löytynyt sählymailoja, mutta golfmailoja sen sijaan oli senkin edestä. Kauppoja ei kuiten tullut, vaikka luulisi nyt sählyn jotenkuten onnistuvan golfmailallakin.. Niinhän sitä voi luulla.
Meidät yllätti kesäsade ja uhkaava ukkospilvi, mutta Mäkkärissä istuminen (ja syöminen) pelasti tilanteen; sade loppui, pääsimme kämpille.. Ja sen kun vain jatkettiin urheilua. Lähdimme Ainolanpuistoon katselemaan tulvimista. Ja olihan sitä vettä! Kävimme myös ihmettelemässä padolla tyrkyjä ja pärskyjä, kauhistelemassa 'jos joutuisi tuonne', ja muutenkin kävelemässä. Sorsat ja pulut oikein tyrkyttivät itseään iltapalaksi. SNAP vain ja kiinni olisi ollut! Tirppojen onneksi olen sen verran hempeämielinen kuiten, että säilyivät hengissä.

Oulujoen kuohuja, tyrskyjä, pärskyjä.. Ensimmäisessä kuvassa esiintyy eräs kivipenkki joen rannalla. Minusta se oli.. jotenkin vain sellainen, että oli pakko kuvata. Ihan Pakko.

Eilen illalla oli Korttelihaipakka. Tuli sekin koettua. Ja nautittua. Muikuista. Torilla oli herkkuravintola, ja haipakan ja Anskun puhetaidon ansiosta saimme 'opiskelija-alennuksella' muikkuja ja Pepsi Maxia. Hyviä. Molemmat. Varsinkin muikut.
Ja torilla oli metrilakukoju. Vaikka ei ne lakut olekaan metrin mittaisia, siten vähän huijaavat, mutta nekin on hyviä.



















Todisteita muikuista, eihän välttämättä uskottaisi niiden olleen olemassakaan. Hävisivät niin vauhdikkaasti. ;)
(Ja lakuista!!)
Ja tänään.
Ei tullut lättykekkeripäivää niin kuin piti, mutta tuli rantaretkipäivä. Taas Hannan kanssa pyörän selkään ja menoksi. Nallikari kutsui, aah aurinko ja meri ja hiekka varpaissa (ja silmissä), ja lentopallo, josta tulikin aasi. Ja miten aurinko kimmelsi meressä, ja miten kylmältä vesi tuntui aluksi ja miten lämmintä se sitten oli, ja että voi kuunnella lastenlauluja puhelimesta ja ottaa aurinkoa ja syödä viivirypäleitä ja niiiiin vain nauttia siitä, ettei ole tarve mennä mihinkään, että saa vain OLLA, ja ehkä välillä hörpätä limukkaa (johon sitten löysi pari ampiaista, onneksi en juonut niitä.) Ja miten vaikea oli päästä merestä pois! Ei olisi millään malttanut, ei vaikka oli vähän kylmä jo. Ja kuitenkin oli pakko olla ja lillua ja räiskyttää ja hyppiä. Ja kääntää kasvot aurinkoon.. Ja uida sitten VIELÄ KERRAN poispäin rannasta, aurinkoa kohti.. Ja palata muka rantaan päin, ja taas uudestaan aurinkoon.
Ja syötiin pikkupitsoja.

Ja niin.
Ja tässä istuin ja kirjoitin ja soitettiin, että ovi auki, ja siinä sitten läpsyttelin avojaloin, hiekan tuntu vieläkin varpaissa. Ja nyt lopetan tarinan tähän.
Koska minulla on seuraa. :)

Tää on niin tämmöstä

Just tämmöstä tämä on. Koko alkuviikko humahtanut vauhdilla, rientäessä eteenpäin. Niin kuin ei osaisi paikoillaan ollakaan. Ja kuitenkin, ja siitäkin syystä, illalla kämpillä on ollut Rauhoittumisen Hetki. Kun on viimeisen kerran sulkenut kämpänoven takanaan, ehkä vähän hikisenä (pyöräily, lujaa) ja ihan uupuneena. Ei voi väittää, että olisin laiskotellut. Maanantaina pyöräilyä ja kävelyä. Tiistaina pyöräilyä ja uintia. Keskiviikkona pyöräilyä ja pallottelua.
Nyt on varpaat hiekassa. Seurojen jälkeen suuntasimme Meren Rantaan tarkoituksena pelata lentopalloa. Verkkkopaikat oli varattuja, mutta ihan hyvin sujui pallottelu ilman verkkoakin. Osa porukasta oli taitavia, osa ylitaitavia, ja osa, kuten minä, 'harjoittelu tekee mestaajan' -tasolla. Oli mukavaa. Auringonlasku oli hitsin hieno. Meri veti puoleensa, ja vesi oli lämmintä ja kahlailu mukavaa. Housut kastuivat, kiitos erinäisten outojen ilmiöiden, joita esiintyi pienissä määrin veden tuntumassa. Nämä ilmiöt johtivat veden räiskymiseen ja sen sellaiseen. Etää sillä lailla.
Saa nähdä mitä huomenna. Suunnitelmissa olisi ainakin kävelyä. Saa nyt nähdä :)
Viikonlopun tekemiset on vielä jokseenkin epävarmoja. En oikein tiedä lähteäkö vai jäädä. Mutta on tässä vielä aikaa miettiä ja kuulostella. 
Kello alkaa olla iltapala. Ja nukkumaanmeno.
Huomista odotellessa,
Onnellinen Lentopallon Omistaja :)

KoosteKIN

Nyt tulee kuvia. Ja sitten selitystä.
Kesäkuussa äiti osti tiramisukeksejä. Ajattelimme tehdä tiramisun. Mutta ajatus tökkäsi mansikoihin, ja tein mansikkamisun. :)



Tiramisukeksit eli savoiard-keksit kostutettiin vanilja-aromilla maustetussa maidossa.

Niiden päälle laitoin mansikoita ja mansikka-raparperi -rahkaa sekoitettuna mansikkakermaan.

Sitten koristelin. Äiti olisi halunnut kaakaojauhetta, koska 'tiramisussa kuuluu olla.' :)



Mutta minusta se on raikkaamman näköinen ilman kaakaota.

Ja sinne meni! Koko misu.


Ja muutakin oli. Kesällä. Nyt tuntuu jo syksyltä, kun on koulua.

On minulla sitten suloinen pikkuveli! <3

 Tämä kissanpentu olisi ollut NIIN lähellä kidnappausta, ellei oma tyhmä kissa-allergiani olisi pistänyt kampoihin. Tuo viikonloppu kului kyllä niin kissoissa, että luulisin nyt sentään jonkin verran saaneeni siedätystä.. Vaikka niin. En minä olisi tätä pentua saanutkaan, sillä se on Samun Oma. Ne kaksi muuta olisin saanut ottaa ihan vapaasti. Mutta ei ne olleet näin suloisia.



Tässä on Vauva. Rakkaitten ystävien Pieni Rakas.

Sellaista. Ei näitä kuvia sitten ollut edes paljon. Ajatuksia oli. Ja on
Nyt on perjantai. Olen kämpillä, ihan yksin. Tai oikeastaan.. Itseni seurassa. En tunne itseäni yksinäiseksi. Viihdyn näin. Ei tarvitse olla menossa mihinkään. Jos haluan mennä, menen. Jos en niin en. Ei tarvitse kuunnella ketään. Ei ole ääneen sanottavaa asiaa, eikä ketään, jolle sanoisin. Kukaan ei kysy, olenko täällä. Missä olen. Mennäänkö. Tuletko.
Saan olla rauhassa. Omien ajatusten kanssa. Omien tekemisten.
Sain kirjoitettua kirjeen. Kävin kävelemässä auringonpaisteessa. Sain hiukan epäselvän 'iltaa'-tervehdyksen hiukan humalaiselta mieshenkilöltä, joka oli tupakkatauolla Jalometalli-festivaaleilta. Löysin ne vahingossa, ja kävelin ohi. Ei kiinnostanut. Samalla hälveni innostus pitemmästä kävelylenkistä. Vaikka ilta onkin valoisa. Ne festarit on kuitenkin meidän kulmilla. Ja tänne pitää palata.
Eikä ikinä voi tietää, mitä porukkaa kohtaa. Niin kuin nyt vaikka se moikkaajamies.

Huomenna aion käydä kirjastossa. Ja pyöräilemässä. Ja mitä vain keksinkin.
Saan olla. Jos tylsistyn tai tunnen yksinäisyyttä, voin soittaa tai tekstata ja kysyä parilta ystävältä, ovatko he Kaupungissa. Että voidaanko nähdä. Voinko ehkä tulla kahville.
Ja sitten yksinäisyys on poissa.
Mutta nyt ei vielä ole yksinäisyyttä. En järin usko sen saapuvankaan.
Jos olen koko viikonlopun yksin, saatan kyllä unohtaa, miten puhutaan.
Ei huolta, sen oppii uudestaan!

Elämässä

On ollut ihan mieletöntä. Perjantaista asti. Lähdin auttamaan poikia muuttamisessa, siis tavaroiden siirtämisessä, koska 'eihän ne muuttunu miksikään ne tavarat.' Samalla tulin ylipuhutuksi Reissuun. Samana päivänä kävin auttamassa Vauvan saaneita ystäviä, koska sitähän varten ystävät ovat. Ja oli niin hyvä päivä. Ranualle lähtiessä pakkauksessa tosin sattui pikkuinen virhearvio, joka pisti mietityttämään koko reissun ajan, mutta hengissä selvittiin. :)
Lauantaina 'aamu'herätyksenä oli puhelinsoitto, joka aiheutti Pikaisen Pukeutumisen ja Säntäyksen Kahvinkeittimen läheisyyteen. Ja tuli (sekopäisiä<3ü) yllätysvieraita, mopolla melkein kaukaa. Päivä kului, illan mittaan jäin 'yksin kotiin.' Poikien kanssa. Sain hyvää lentisharjoitusta, kiitos vain kärsivällisyydestä! Kädet kipeänä mutta hyvä mieli.
Seurasi olympialaisia ja Turhapuroa. Poikien kanssa. Saunomista tytöt ja pojat erikseen, sain siis saunoa yksin.
Illalla pelasimme spaikkia. Spikea.
Kun tytötkin oli mukana. Oli pieni mutta hyvä porukka, ja hauskaa.
Sunnuntaina lähdettiin mökille. Sain mopokyydin sinne (lesotusta, lievää.) Kävin Paken kanssa soutamassa. Mäkäräiset seurana. Ihania lemmikkejä.
Hyppelin, koska oli iloinen ja hyppiväinen olo. Söin mustikoita. Kastuin. Päädyin järveen uimaan vaatteet päällä (vapaaehtoisen, mutta kiitos siitä), ja kastuin ja mutaannuin ja olin Mutaukko. Mopokuski ei enää huolinut läpimärkää tyttöä kyytiinsä, mutta ei se päivää pilannut. Pääasia oli päästä kunnon suihkuun ja kamppeet pyykkiin.
Tässä kohtaa ilmeentyi hämmennystä vaatevarastojeni suhteen. Tyhjästä on paha nyhjästä, valitettavasti. Ongelma kuitenkin ratkesi, ja kun oli ilta ja taas pelattiin, oli pilkkopimeässä ainakin yksi onnellinen nuori, lainahousuissa kylläkin, mutta hyvät oli. :)

Maanantaina, näin jälkeenpäin, ajattelin.
Että kun on aika kertoa toisille, miten tärkeitä he ovat ja miten paljon välitän, ei sanoja löydy.
Mutta niin..
Ihmiset on ihmisiä. On hyviä aikoja ja huonompia aikoja, ja parempia päiviä ja huonompia päiviä. Ja mieliala ja käytös muuttuu sen mukaan itse kullakin.
Eikä yhden hetken tapahtumat tee tärkeistä ihmisistä vähemmän tärkeitä. Pikemminkin päinvastoin, voi kunnioittaa ja välittää ja rakastaa ja tuntea vielä tärkeämmäksi.
Haluaa sanoa paljon mutta kun ei pysty niin ei sitten.
Onneksi voi kirjoittaa ja toivoa, että saa siten sanotuksi.

Ja Tyyne kirjoittaa. Tyttö, joka rakastaa ystäviään, eikä säiky vähästä. Rakastaa alkusyksyn iltojen pimenemistä, sitä että niistä saa nauttia ystävien kanssa, pelaten tai muuten.
On hyvä olla taas täällä Kaupungissa. Syksy on täällä myös, sen tuntee tuoksusta..
Ystävätkin on palanneet Kaupunkiin.
Tänä iltana näin Ankin, jota en nähnyt koko kesänä.
Sama ihana tyttö kuin ennenkin.
Saa nähdä, mitä huominen tuo tullessaan.

Toiveissa, Tyyne. :)

Jos ihan vähän vaan

Niin, jos ihan vähän vain nyt kirjoittaisin. Vähän kuin velvollisuudesta.. Ei kuitenkaan. Mutta kuitenkin.
Takana taas paljon. Yksi Ranuanreissu, ihan mahtava viikonloppu! Seurat ja opisto ja ystäviä paljon ja kesä. <3 kerrassaan. Vanha tuttu laavun lenkki tuli kierrettyä, erimmässä seurassa kuin ikinä, kumminkin yksi 'entinen' oli mukana. Opistokämppis <3. Iltamyöhään, oikeastaan yöllä siellä käveltiin.
Sunnuntaipäivänä vietimme Reetan kanssa aikaa grillin kassalla. Kassana. Töissä. Se oli yllättäen ihan mukavaa.
Maanantaina ei jaksanut. Ei kertakaikkiaan. Väsytti.
Kuumemittari kertoi 38,12. Sitten olin sairas. Yhden päivän kuume. Sitten loppu.
On tullut vähän pakkailtua. Huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti Oulua.
Siellä on Yksi Pieni Poikavauva. Ihan laskettuna päivänä syntynyt. Odotettu vauveli. Ehkä Ihan Pakko mennä katsomaan, kunhan sinne asti pääsee.
Niin ihanaa ettei mitään järkeä ü <3
Ystävien vauva. Tuntuu että ymmärrys ei ihan riitä. Yöllä kun sain tiedon, tuli hetki etten saanut unta enää. Pikkuisen sekosin siinä keskellä yötä, yritin saada tiedon uppoamaan kaaliin. Ehkä onnistuin.
Aamulla sitten tuli toinenkin viesti, virallisempi versio, joka ei aiheuttanut sen suurempia sekoiluja. Ehkä parempi niin. :)

Puhelimessa olisi useampiakin kuvia, jotka odottavat pääsyä tänne. Ei ole tullut lisättyä, kun on oman koneen käyttö vähissä ja tällä yhteisellä koneella vain pelailen merirosvopeliä.
Jospa sitten tämän viikon loppuun mennessä saisin tehtyä kuvapostauksen.
Sitä odotellessa. ü