keskiviikko 1. elokuuta 2012

Jos ihan vähän vaan

Niin, jos ihan vähän vain nyt kirjoittaisin. Vähän kuin velvollisuudesta.. Ei kuitenkaan. Mutta kuitenkin.
Takana taas paljon. Yksi Ranuanreissu, ihan mahtava viikonloppu! Seurat ja opisto ja ystäviä paljon ja kesä. <3 kerrassaan. Vanha tuttu laavun lenkki tuli kierrettyä, erimmässä seurassa kuin ikinä, kumminkin yksi 'entinen' oli mukana. Opistokämppis <3. Iltamyöhään, oikeastaan yöllä siellä käveltiin.
Sunnuntaipäivänä vietimme Reetan kanssa aikaa grillin kassalla. Kassana. Töissä. Se oli yllättäen ihan mukavaa.
Maanantaina ei jaksanut. Ei kertakaikkiaan. Väsytti.
Kuumemittari kertoi 38,12. Sitten olin sairas. Yhden päivän kuume. Sitten loppu.
On tullut vähän pakkailtua. Huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti Oulua.
Siellä on Yksi Pieni Poikavauva. Ihan laskettuna päivänä syntynyt. Odotettu vauveli. Ehkä Ihan Pakko mennä katsomaan, kunhan sinne asti pääsee.
Niin ihanaa ettei mitään järkeä ü <3
Ystävien vauva. Tuntuu että ymmärrys ei ihan riitä. Yöllä kun sain tiedon, tuli hetki etten saanut unta enää. Pikkuisen sekosin siinä keskellä yötä, yritin saada tiedon uppoamaan kaaliin. Ehkä onnistuin.
Aamulla sitten tuli toinenkin viesti, virallisempi versio, joka ei aiheuttanut sen suurempia sekoiluja. Ehkä parempi niin. :)

Puhelimessa olisi useampiakin kuvia, jotka odottavat pääsyä tänne. Ei ole tullut lisättyä, kun on oman koneen käyttö vähissä ja tällä yhteisellä koneella vain pelailen merirosvopeliä.
Jospa sitten tämän viikon loppuun mennessä saisin tehtyä kuvapostauksen.
Sitä odotellessa. ü

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti