Tänään olisi sellainen kynttiläilta

Tuulee ja on kylmä. Silloin, kun aurinko vielä oli korkealla, se paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Nyt, kun kello on siinä neljän maissa, aurinko onkin jo laskemassa! Että ihan kohta on pimeä ja voi sytyttää kynttilät ja nauttia niistä ihan täysillä. Näin melkein valoisassa ei vielä kannata sytyttää. 
(On se ihanaa että on kämppis joka keittää kahvia ja kysyy että 'juotko sinäkin?' Ja voi sanoa että kyllä kiitos!)
Vaikka onkin ollut aurinkoinen ja minun mielestäni siis kaunis päivä, on tuolla pihalla kuitenkin aika karua nyt. Syksyn väreistä ei ole tietoakaan, puissa ei ole lehden lehteä (paitsi että tuossa lähikoivussa on heti ensinäkemältä ainakin seitsemän lehteä vielä). 
Puut ovat siis aika paljaita, oksien välistä näkee haalean kylmän taivaan ja maa on paikoin märän, ruskean lehtimaton peittämä. Ei kovin kaunista ole, paitsi jos katsoo taivaalle ja näkee miten kuulas se on, tällaisena pilvettömänä päivänä. Pilvisenä päivänä ei kannata katsoa taivaalle, kun kuitenkin sataa vettä ja sitten menee silmään sitä vettä. Tai silmälaseihin, minun tapauksessani. 
Joka tapauksessa maisema on nyt sen näköinen, että kaipaa lumikerrosta pehmentämään itseään ja valaisemaan harmautta. 

Eilen iltapäivällä oli myös aurinkoista. Todisteena siitä kuvia:

 

 

Lähdimme eilen Lotan kanssa kylille etsimään lahjaa. Eräille kihlautuneille. En nyt tässä paljasta, miten lahjanetsimisreissu sujui, sillä se voisi yksinkertaisesti olla liian paljastavaa. Matkan varrella ohitimme vanhan, keltaisen vesitornin, jota laskeva aurinko kultasi viime säteillään. Tornia piti tietenkin kuvata, ja kuvasin sitten Lottaakin, kun kerran sattui siinä olemaan.

Anttilassa päädyimme selailemaan kirjaa 'Tatu ja Patu, syömään!' Vieressä todisteena kuva. Ja alla valaiseva videopätkälinkki aiheesta. 

TÄSSÄ 

Olen myös opiskellut lähestulkoon ahkerasti. Käynyt opettajien pakkolomaviikon tyhjentämässä koulussa tekemässä ryhmätöitä. Koulu on ollut erittäin, erittäin hiljainen. Käytävillä käyskentelee vain muutama oppilas, ja ruokalassa ei ole tietoakaan tavanomaisesta tungoksesta. Ruokajonoja ei yksinkertaisesti ole. Eniten ihmisiä tuntuu olevan yksikön kirjastossa ja kirjastolaisten omassa tilassa, Kirjacammiossa, missä väkeä kulkeekin sitten yllättävän paljon. Välillä tuntuu, ettei koko koulussa muita olekaan kuin me, tunnolliset kirjastolaiset.

Tiistaina alkoi ihan uusi asia elämässä: aakkosten opettelu. Venäjäksi. Alkaneessa jaksossa alkoivat näet venäjän opinnot, ja siellä sitä sitten opetellaan porukalla aakkosia. Lukemaan, kirjoittaan ja lausumaan kaikki ne seitsemän ässää. Ja kaikkea muuta, mitä nyt kuvitella saattaa. Olen itse asiassa nyt melko innoissani tästä uutuudesta, ja sen innon siivittämänä sain ainakin kerran selätettyä kroonisen ryhtymisvammani. Todisteena kuva:

Merkkarit liittyivät aiheeseen olennaisesti.

Samaisena keskiviikkopäivänä, jolloin kävimme kylillä, olin kätevä emäntä ja keitin vitamiinisoppaa. Epävitamiinillisesta mansikkamehusta, vitamiinillisista mansikoista ja todella vitamiinillisista punaherukoista. Ja oli siinä vettä ja perunajauhojakin tietenkin, mutta niiden vitamiineja ei nyt kannata ottaa puheeksi minun mielestäni. Ohjeen katsoin ihan vain Kotiruokakirjasta, jonka satuin saamaan syntymäpäivälahjaksi ja josta silloin muinoin, kun kyseinen aika oli, kerroinkin. Siinä on sitten kätevä kirja! Tärkeä monille. Minulle ainakin. Ai niin, ennen kuin aihe taas vaihtuu, kuva sopasta. Todisteena. 

Nyt on torstai, ja huomenna on perjantai, niin kuin yleensä torstain jälkeen on. Perjantai tarkoittaa Aatun lomaa. Tällä viikolla lauantai tarkoittaa serkkukämppiksen kihlajaisia (ja herkkuja! Olen kuullut!), ja sunnuntaista ei ole harmaankirjavinta aavistustakaan. Erään tutun kanssa tuli kylläkin ehkä sovittua, että näemme sunnuntaina seuroissa. Joten ehkä sitten näemme.

Huomaan ulkona olevan kohta juuri sopivan pimeää kynttilöiden sytyttämistä ajatellen. Joten tämä postaus loppuu nyt tähän.

Seuraavaan kertaan!

<3 Tyyne