Naapuri soittaa kitaraa
pöydillä lojuu epämääräisiä juttuja
tuulee.
Sisällä kämpässä on hyvä lojua epämääräisten juttujen kanssa. Varsinkin silloin, kun syystuuli puhaltaa ja itse ei voi juosta ulkona ja nauttia siitä.
Silloin tehdään päinvastoin.
Sisällä kämpässä siivotaan
järjestellään
jopa sisustetaan.
Vietetään lämpimiä, kynttilänhämyisiä iltoja.
Pöydillä lojuvat epämääräiset jutut muuttuvat pikapikaa varsin määräisiksi; niille löytyy tehtävä, eivätkä ne lojuile ihan syyttä suotta.
Odotan huomista.
Odotellessani aion leipoa. Leivon mustikka-polentamuffinsseja. Ja siskon kanssa sitruunatorttua. Sitten syömme ne kaikki, ja huomenna pyörin linja-autoasemalle Aatua vastaan. Kuin pallo. (Oikeasti toivon, että saisimme tänä iltana syöntiseuraa, eikä tarvitsisi ihan kaikkea syödä kahdestaan.)
Tulisin jos matka ois lyhempi. :)
VastaaPoistaKun olen ollut tietokone karenssissa taisin myöhästyä kutsuilta. Olishan ollut yö aikaa käydä. En ole pelannut vaikka olen käynyt koneella asioimassa. t. mummu
VastaaPoista