Eilisaamu valkeni suurin piirtein tämän näköisenä.
Ilta taas päättyi jotakuinkin näissä tunnelmissa.
Tänään aamu ei ole vielä valjennut. Istun keittiössä läppäri sylissä. Aamu näytti Arlan kahvijogurtilta. Sen purkin kerkesin kuitenkin jo heittää roskikseen sitä suuremmin valokuvaamatta, ajan vähyys suurena syynä tähän. Oikeasti olisi ihan juuri kohta pakko kiskaista kamppeet niskaan ja lähteä kohti koulua. Ajattelin kuitenkin, että ehdin nyt päivittää vähän. Niin kuin ehdinkin ü. Yöllä on tullut lunta. Mittari näyttäisi paria astetta plussaa, mutta kunhan on lunta eikä kengissä litise kun kävelee niin hyvä se silloin on. Vaikka pakkanen onkin toivottavaa.
Mutta!
Nyt on kello niin paljon, että on jouduttava. Kirjastotoiminnan perusteiden palautetilaisuus on juuri nyt kohta eli reilun kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Ja minä istun edelleen keittiössä yökkäreissäni, läppäri sylissä. Muistelemassa menneitä eli eilistä, ja tätä hetkeä, kun ulkona on pimeää ja sisällä yksi hehkulamppu valaisemassa. Ja tulevaa mietin, ja sitä, joka kuumeessa koittaa selviytyä varusmiesajan vihoviimeisistä päivistä.
<3
Tyyne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti