Ja sitten Ü

Ja sitten. Yhtäkkiä. Tulevat ystävät kevarilla ja pelastavat kaiken, koko illan. Kun on jo naurettu ja syöty päänsärkylääke niin voidaan lähteä Kaupungin Keskustaan Hesburgeriin syömään. Jonottamaan, nauramaan, syömään ja nauramaan. Kuulemma oli paikalla myös jonkin sortin julkkis, BB-Sebastian. En tiennyt aiemmin, enkä olisi tuntenut nytkään, enkä sen kummemmin sitten tutustunutkaan. Se siitä.
Polkupyörärukilla pääsee Kaupungilta kämpille lähes yhtä nopeasti kuin kevarilla. Jos ei välitä punaisista liikennevaloista. Jos ei tule autoja, saa kai niistä mennä? Poliisiaseman kohdallakin?
Kyllä mentiin. Lujaa. Hyvä.









Että semmoista kuitenkin.

'Pysy rakas ystäväni, aina elon lähteellä...'
:)

Tuulee kylmästi

Aurinko paistaa. Olisikin lämmin. Tuuli on kuitenkin niin kylmä, ettei auringon lämpö oikein yllä. Päänsärky. Haikeutta. Epäreiluutta.
Ja Aino Lumoava Lakritsi. Kaiken keskellä.

Ja Ystäväinen toimitti kuvat, joita kaipailin. Hiehojenulospäästämiskuvat. Ja myös kuva tuoreesta äidistä ja parista pienokaisesta.

                                                         Kuvat cee: Reetta :)

Eipä sitten. Sen kummempaa. Ehkä tämä tästä. Kun tuli vieraita. Tuttuja.

Viimeistä viedään

Viimeinen kouluviikko. Ennen kesätyölomaa. Kun koska koulusta on loma, mutta sitten onkin heti töitätöitäää.
Mietin. Miksi ihmeessä käy näin? Että aina, kun on hypäri, tulen kämpille nukkumaan. Enkä sitten nuku. Ei kykene. Ja kuiten elintarvikeanalytiikan tunnit soveltuu nukkumiseen niin mainiosti. No, ei voi jaksaa pysyä hereillä, kun katsotaan filmipätkää teestä. Kahvifilmin aikana olin hereillä jonkin aikaa, muttei sekään ollut tarpeeksi kofeiinipitoinen. Surullista.

Eilen oli Hyvä Päivä. Aamu vaikutti epätoivoiselta, oli pilvistä ja sateista ja muutenkin harmaata. Sanoin säälle: olet illalla kaunis. Ja se oli. Pyöräilin yksikseni eteläänpäin ja kohtasin perillä autoilleet ystävät. Ilta vierähti siellä. Teimme pikavisiitin MotoNettiin erään hajonneen kytkinvaijerin takia. Paikka oli minulle ja Hannalle outo. Enkä tunnusta, että olisimme villiintyneet sieltä poistumisen jälkeen. Emme tietenkään. Elämäni ensimmäistä kertaa vaihdoin autoon pölykapselin. Fiesta-autoon. Uuden pölykapselin. Yhden vain. :D
Joskus, kuten eilen illalla, mietin, miten ihmeessä poikapuolisten poikien aivot oikeasti toimii. Ei vain voi tajuta, ettei tajua. Ne siis. Ei tajua joitain juttuja. Missähän vika on? Onko se vika?
Sieltä kaukaa sitten urheiltiin takaisin, minä pyörälläni, Hanna rullaluistimillaan. Oli vastatuuli. Pysähdyttiin kämpillä. Hain tarvittavat tarvikkeet, että selvisin yön yli vieraana toisessa kämpässä, Hannakkani luona.

Huomenna on keskiviikko. Ihan viimeinen keskiviikko tämän opiskeluvuoden aikana täällä. Epäuskottavaa ja epätoivottavaa ja epäreilua. Ehkä voin toivoa, että huomenillalla sataisi ihan vähän vettä. Sillä lailla sopivasti että olisi vähän märkää tuolla ulkona.
Jep, taitaa jäädä toivomiseen. http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Oulu
Aurinkoista näyttäisi olevan. Huoh.
Oikeastaan olisi aika lopettaa kirjoitus ja nousta ja jaksaa mennä kahdeksi turhaksi Mairen tunniksi kouluun. Ei niin mitään järkeä.

Ja ihmettelen, kuinka kaunista on

Hautausmaalla oli aivan melkein kesä. Siellä oli rauhallista, en melkein edes uskonut olevani Kaupungissa. Viimeksi kun kävin, oli syksy. Puissa ei ollut yhtään lehteä, ja tuuli kamalasti. Oli aivan myrsky. Tänään ei ollut. Aurinko paistoi, ja varsinkin vanhempi osa hautausmaata oli kamalan kaunis. Siellä joka paikassa linnut lauloivat. Näin peipon, kirjosiepon, västäräkin ja tikan. Sekä jäniksen ja oravia.
Saakohan hautausmaalle tehdä eväsretken? Luulen että ei. Mutta siellä on niin kaunista..

                      

Nuoren koivun nään

kaareutuvan

silmujen

aukeavan

ja ihmettelen, kuinka kaunista on.

Katson korkeuteen,

pilven nään,

autereeseen

näin hetkeksi jään

ja ihmettelen, kuinka kaunista on.

On värit iltaruskon

kuin kiitospäivän sen,

nuo samat värit lämmön

luo silmiin ihmisten.

Näen outojen toisiaan tervehtivän

aivan kuin löytäen ystävän.

Lapsen kehdostaan

nään varttuvan

mua enemmän

nään oppivan

ja taas ihmettelen kuinka kaunista on.

kuva: cartinafinland.fi

I see trees of green, red roses too
I see them bloom for me and you
And I think to myself what a wonderful world.

I see skies of blue and clouds of white
The bright blessed day, the dark sacred night
And I think to myself what a wonderful world.

The colors of the rainbow so pretty in the sky
Are also on the faces of people going by
I see friends shaking hands saying how do you do
They're really saying I love you.

I hear babies crying, I watch them grow
They'll learn much more than I'll never know
And I think to myself what a wonderful world
Yes I think to myself what a wonderful world.

What a Wonderful World, Louis Armstrong

Välkyt

Niin sitä sitten on lukuvuosi täällä kämpätty tässä kämpässä. Ihan kohta. Nyt on kevätsiivot tehty minun huoneessa, ja se on tällä hyvä. Keittiön ja eteisenkin siivosin. Olisi ihan mukava vielä saada keittiöstä kamat pakattua, mutten vielä uskalla, kun en tiedä mitä saatan tarvia näinä viimeisinä päivinä. Siellä on kaikennäköistä. Astioita jonkun verran, ja sitten kaikkea muuta: jauhoja, mausteita, sokereita yms leipomisjutskia. Suunnittelenkin tässä kuluttavani osan vielä johonkin herkkuun. Enhän edes pakannut ohjekirjaani pois, kun ajattelin ehkä tarvitsevani sitä.

Kun tulin tänne elokuun alussa, oli huone aivan kamala. Olisin inhonnut tätä, ellen olisi uskonut siihen, että saan tehtyä tästä omani ja totun tähän. Inhosin autiutta ja paljautta. Ensimmäisenä iltana hyvin myöhään järjestelin kamppeitani. Parin ensimmäisen päivän ajan huone näytti tehdyltä. Kuitenkin tänne piti oppia tulemaan kuin kotiin. Ainakin kuin turvapaikkaan. Asian teki vaikeaksi ventovieras kämppis, josta en koskaan oikein tiennyt, oliko hän paikalla vai ei. Elimme omissa huoneissamme. Ahdisti vähän kaikki se.
Sitten sain Rakkaat Tyäret muuttamaan omasta ahtaudestaan tähän, ja olihan se mukavaa. Oma huone oli oma huone, kodikas ja täällä viihdyin. Viihdyn vieläkin, vaikka hyllyt on tyhjät ja tiedän suurimman osan tavaroista olevan pahvilaatikossa. Ja kasassa muutenkin. Seinillä on kuitenkin vielä Tärkeitä kuvia; ystäviä, Paddington x4, Hymy Päivässä, leikkiviä poikia, runoja ja omat käärmesmaalaukset ja kirahvit. Lattialla on oma matto ja tilkkutäkkisäkkituoli. Ikkunassa omat verhot. Ikkunalaudalla oma kasvusto. Kasvisto. Kasvit. Jep. Järjestys vaihtui viimeiseksi viikoksi. Ihan huvin vuoksi. Olisin vaihtanut jo aiemmin, mutta ajattelin liikaa. Mitä enemmän mietin, sitä suuremmalta ja vaikeammalta tehtävältä rymsteeraus tuntui. Nyt se on kuitenkin tehty, ja olen ylpeä itsestäni. :)

Luulen ihan, että lähden kohta ulos. Kävelemään hautausmaalle ja kasarmille. Minusta tuntuu, että siellä on kaunista nyt, kun puut vihertävät, ja nurmikko. Ja kun menen yksin, minulla on aikaa katsella ja ihmetellä ja tuntea kevät.

Seinien vierustoilla kasvaa voikukkia. Ne ovat keltaisia ja ihania ja kesäisiä ja tuoksuvia ja sotkevia, kun niiden varren taittaa ja maitiaisneste tahraa.


wikipedia

Ol' kaunis kevätilta

Unelmien toteuttaminen voi olla hankalaa tai joskus jopa mahdotonta. Tänään kuitenkin sain yhden toteutettua. Sää suosi suunnitelmiani, toiveideni mukaan koko päivä oli iltaan asti kaunis, lämmin ja aurinkoinen.
Unelman toteutuminen oli lopulta melko yksinkertaista, vaikka vaatikin hiukan vaivannäköä. Mutta se kannatti!
Kannatti unelmoida, kysyä, innostua ja suostutella muut ( ei ollut edes vaikeaa!!).
Ja unelma toteutui. Ihan tavallisten keskiviikkoseurojen jälkeen suuntasimme läheiselle grillikodalle. Pojat sytyttivät tulen, ja vaahtokarkit ja makkarat paistuivat. Oli todellakin kaunis ilma, oikeastaan ihan kesä, ja tunnelma oli leppoinen. Ainakin minä nautin täysillä. Oli kevättä rinnassa. :)

                                                                  kuva: ess.fi

Ja tämä tapaus osoitti minkä?

Että unelmia voi oikeasti toteuttaa, jos vain haluaa. Jos edes yrittää. On totta, etteivät kaikki unelmat todellakaan ole näin helposti toteutettavissa, mutta pienestä on hyvä aloittaa. Silloin huomaa, kuten minä tänään, että se on mahdollista. Alkaa uskoa enemmän itseen ja omiin mahdollisuuksiin. Sitä se onnistuminen teettää.

Älä koskaan anna periksi. Jos ei edes yritä, ei saa koskaan tietää, olisiko sittenkin saattanut onnistua.

Kuulostaa kliseeltä. Onkin sitä, mutta totta.

Kannattaa tilata Positiivareiden Ajtusten Aamiainen. Ihan totta. :)

Toinen banaanilaatikko on nyt täynnä tavaraa. Kirjoja ja muuta painavaa. Harmi vain, että pohja on rikki. :o Pitää koittaa korjata se, tavalla tai toisella. En halua, että arvotavarat valuu pitkin maita ja mantuja.

Ps. Kiitos Ystäville illasta ja unelman toteutumisesta. Tykkään teistä. :)

Koulussa kerran

Ihan tavallinen keskiviikkokoulupäivä. Leipomoa kuusi tuntia, ohjelmassa voileipäkakkuja. Lohisellaisia. Näin ruokatunnilla voi unohtaa kaikki lohet ja kakut ja kirjoittaa siitä, miten aurinko paistaa ja ulkona on kesän näköistä. Siitä, että iltapäivällä mennään tyttöjen kanssa etsimään kihlalahjaa kihlautuneille ystävillemme. Siitä, että on keskiviikko, aivan tavallinen keskiviikko, että illalla pääsee pitkästä aikaa aivan tavallisiin keskiviikkoseuroihin.
Että illallakin on varmasti aurinkoista ja lämmintä.
Eilen hain kaupasta banaanilaatikoita, että voin pakata. En kyllä pakkaa vielä. Mutta pakkohan se on ennen pitkää, kun siivouskin on hoidettava ennen maanantaita.
Kohta on tauko ohi. OIkeastaan ihan yks hailee, muttei kuitenkaan.

Iltaa odotellessa, Tyyne! :)

Ps. Olisi kyllä ihan mukava nähellä kaimapoikaa, joka on taaskin vieläkin kaaaaukana liiankaukana etelässä jonne ei niin vain pyöräilläkään visiitille. Tshäh.

Kesää kohti tosi lujaa - hymyilläkö vai ei

Piti nyt sitten keskellä yötä ruveta kirjoittelemaan.
Tosiaan vähän vähissä ollut blogin päivitys, se kun oli tuo 'viikonloppu' niin pitkä. Alkoi keskiviikkona jo. Helatorstain takia päivät menivät sekaisin: niin kuin olisi ollut perjantai, sunnuntai, maanantai ja perjantai, lauantai ja sitten taas sunnuntai. Ja paikassa Maalla on niin erilaista kuin täällä Kaupungissa.
Kuvittele sateen tuoksu, haravalla rapsutetun maan tuoksu, navetan tuoksu (kyllä!).
Vihreä nurmikko, trampoliini pihalla, mustavalkoinen pentuja odottava kissa. Vastasyntynyt sonnivasikka, hiirenkorvat koivuissa, nuoret lehmät (joo hiehot) eka kertaa pihalla. Kesän ensimmäinen ukkonen. Kun aamulla heräät sateen rummutukseen. Oikea Maito.
Ja Ystävät. Tietenkin.

 Käytiin vähän pilisteleen traktorilla :D En tietenkään minä ajanut, se oli joku viisaampi.

            Kylläkin viimevuotinen kuva Noksusta mutta olkoon, saman näköinen se on.

Tämäkin on lähes vuoden vanha kuva, otettu juhannuksen aikoihin Siikajoelta Ruukissa.

Ihan vielä ei ole tuon näköistä, mutta en usko että siihen menee enää kauaa. Täällä Kaupungissa on koivut hiirenkorvilla. Tänä iltana pyöräilin Ystävän luo, ja maltoin lähteä sieltä vasta myöhään. Ei kuitenkaan ollut ollenkaan pimeä, ja totesin taas kerran itsekseni, että kyllä sitten rakastankin paljon valkoisia ja vihreitä koivuja. Aivan hirveän paljon. Oli ihanaa nähdä taas tuota Ystävää, jutella pitemmästä aikaa kunnolla.
Kohta, aivan kohta, alkaa kesäloma. Kuinkas sitten käy, kun menee kesäksi kauas kotipuoleen, minne kukaan ystävä ei koskaan eksy. Aivan ahdistaa moiset eroajatukset.    :(
Mutta totesinpahan tuossa, että loppujen lopuksi kesä on aivan älyttömän lyhyt.
Syksyksi pitäisi löytää asunto täältä Kaupungista. Huooh.

 Kehäkukkien kasvatusyritys. Kyllä, kehäkukkia. Ei hamppua. Vaikka niinkin yrittivät väittää. On siinäkin ystävät! Itse asiassa todella on. <3

                                         Ei Facebookin seinä, vaan ihan oma :)
Huom. yläreunassa ihan normimittainen mustekynä. Että ei ihan pieni paperi.

Kevätsiivous pitäisi aloittaa, voi huoh.

Taukoa

Ei ole oikein ehtinyt kirjoittaa..
Koska ensin alkuviikosta ei vain tullut käynnistettyä tietokonetta. Oli kerta parempaakin tekemistä. Ja sitten tulin tänne, missä en ole päässyt koneelle. Tai olisin päässyt, mutten halunnut. On ollut niin paljon muuta tekemistä.
Oikeastaan kirjoitan siitä sitten myöhemmin, kun olen päässyt takaisin kämpille. Tämä kone kun ei oikein toimi ja kirjoittaminen on astetta hankalampaa. 
Moiiiiks!! :)

Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää.. Mikä hämmentää ja ketä?

Se tunne, kun on vasta tullut 'voittamasta' Suomipeliä, siis katsomasta onnistunutta ottelua hyvässä seurassa, ja tulee kämpille ja ajautuu miettimään. Parhaimman Ystävän nuori setä, äitini kummipoika, sairastaa syöpää, makaa Sairaalassa eikä voi hyvin. 'Lääkäritkään ei voi tehdä mitään.' Ja Ystävä suree, ja minäkin, vaikken tunnekaan tuota nuorukaista juuri ollenkaan. Vaan mitä sillä on merkitystä, tunteeko vai ei? Läheisten suru vain on suurempi.
Sitä miettii, mikä ihmeen tarkoitus tälläkin muka on. Mutta niin vain on. Uskon, että tällekin löytyy tarkoitus, tarkoitus jota ei ihminen voi ymmärtää. Uskoa vain. On vain niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä nuoren ihmisen sairautta.
Eikä tilanteelle voi tehdä mitään. Lohduttaa vain Ystävää parhaansa mukaan, ja olla tukena, vaikkei sanoja aina löydykään. Ei läheskään aina. Tosiaankaan.

Itselläni on kuitenkin itse asiassa oikein mukava ilta takana. Jääkiekko-ottelu saatiin sittenkin seurata sujuvasti, vaikka oma kone ei meinaa jaksaa pyörittää sitä. Lähes hetken mielijohteesta sitten säntäsimme paikallisliikenteen bussiin, joka vei meidät 'vakituiseen' kisakatsomoon. Ja kannatti mennä. Ihan selvästi kahden viime pelin häviöt johtuivat siitä, ettemme olleet oikeassa paikassa katsomassa. ;D
Ja kämpille tultua ei edes tarvinnut ruveta tiskaamaan, kun nuori miespuolinen 'alivuokralaisemme' hoiti homman. Kiitoksia.
Koulussaa meinasin kyllästyä koko tiskaamiseen. Eihän se kyllä mikään ihme ole. Mutta on se oikeasti aika tympeähköä tiskata neljä tuntia putkeen ehkä maailman inhottavimmalla tiskikoneella. Ihan totta.

Niin. Mutta jäkistä nyt kuiten katottii.



Kuva mtv3.

Äitienpäivä

Ulkona on vielä aivan valoisaa, vaikka kello on jo reilusti yli kymmenen. Tämän täytyy merkitä kesän lähenemistä. Täällä Kaupungissa on jo vihreät nurmikot, toisin kuin kotipuolessa, missä takapihan peitti vielä parikymmensenttinen hanki. On siis toisaalta hyvin mukava palata tänne, missä oikeasti on jo melkein kesä.



Tämä kaveri koristaa äidin uutta t-paitaa.

Lähes koko lauantaipäivän käytin tehokkaasti leipomiseen: litran pullataikinasta korvapuusteja, voipullia ja yksi pullapitko, lisäksi täytekakkupohja ja sen täyttö sekä elämäni ensimmäinen voileipäkakku.
Tänä aamuna sitten kuorrutin ja koristelin molemmat kakut.

Tällaisia. Kuvien laatu on vieläkin huikea. Ihassama. :) Kait nuista kuiten jotenkin näkee mistä on kyse.
Olivat muuten ihan hyviäkin.
Meidän Penni oli tänään koiranäyttelyssä sen oman ryhmänsä paras. Vaikkei sen parhautta kyllä voi edes mitata millään näyttelyillä. Mutta on siitä tullut varsinainen neiti! Missään ei voi kävellä, kun tassut ehkä kastuu. HUOH. :D

Kotona ennen bussille lähtöä katsoin jäkisottelua. Bussissa aioin jatkaa sitä radiosta kuuntelemalla, mikä onnistuikin jonkin matkaa, kunnes kuuluvuus meni hyvin huonoksi ja USA sai neljännen ja viidennen maalinsa. Sitten oli pakko lopettaa kuuntelu. Vasta nyt illalla kysyin Ankilta ottelun lopputuloksesta, mikä olikin sitten jäänyt siihen viiteen - nollaan. Surkeaa kuitenkin. Onneksi ei maatakaatavaa. Raukat ne joille on.

Yökyöpeli?

Ensin kyllä ajattelin, etten kirjoittaisi enää tänä iltana, mutta sitten kuitenki taisin päättää, että kirjoittaisin.
Niin kerta.

Miksi pitää mennä nukkumaan, miksei voisi yhtäkkiä vain olla jo nukkumassa??

Erityisen vaikeaksi tuon nukkumaanmenon tekee nyt se, että täällä kotipuolessa minulta puuttuu kokonaan oma sänky. Ja oma huone. Pykään pedin aina siihen, missä sattuu olemaan tilaa.

Oikeastaan väsyttää nyt niin paljon, etten meinaa saada järjellistä tekstiä aikaiseksi.

Jos häviäis unten maille tästä pikku hiljaa.

Jostain joskus löysin tämän kuvan. Tuli jotenkin unesta kirjoittaessa mieleen. :)

Tällainen löytyi myös, saa katsoa :D

Tätä päivää, viime vuotta ja huomista, unelmien kera

Joskus kaikki tuntuu vähän epätodelliselta.
Ihan totta. Todellista on tiikerijätski, ja Suomi-Ranska -ottelun voitto. Ja pullat. Taitaa nimittäin olla kuvia tulossa. Hahaa. :)

                                    Todisteita: meidän keittiö on ihan liian pieni.

Ja pullat muuten on hyviä! Pieni osa niistä päätyi kisakatsomoon, ja tekivät kauppansa. Kummakos tuo nyt oli. :D 
Ystävät yllättivät: kihlaus!! Hetken aikaa olin hiukkasen sekaisin, kuinkas muutenkaan. Se kun ei ollut ollenkaan odotettavissa. Mitä muuta voi tehdä kuin seota ja onnitella ja rutistaa lujasti? <3 niille. 


Hirveesti ollaan mietitty että minne on hävinnyt kokonainen vuosi, vastahan oltiin opistossa eikä uskottu että sen jälkeen olisi elämää. Vaan onhan tuota näyttänyt olevan runsain mitoin. Välillä kuitenkin opistomuistot tulee pinnalle.

 Soppanajärven aamusumu.

                                              The Järvikilpikonna

                          Kyllä, se ON jäälyhtyyn hukkunut hiiri. R.I.P Hazardi. :(

 Erään keittiön ikkuna eräänä talviaamuna.

 Kerran yöllä kämppikset nukkui eikä me haluttu herättää niitä. Ja uuni oli rikki. Tuli kuiten hyvä kakku. :D

                         Vielä kesälomallakin tämä oli käsityöluokan liitutaululla.

 Niinpä niin. Sellasta opistossa. Pitkin vuotta.
Ps. En pahoittele kuvien laatua, vaikka hyvin tiedän etteivät ne laadukkaita ole. Nokia Supernovalla räpsittyjä. Hah. Mutta laatu nyt ei satu olemaan niin kovin tärkeää, vaan se, mitä kuvissa on. 


Huomenna pitäisi jaksaa linja-automatkustaa kotia asti. Mikäpä siinä, niin ei mikään. Tiedossa voi olla vaikka äitienpäiväleipomista. :) 
Mutta myöhähän tuo alkaa jo olla, joten soromnoo sitten vaan.