Ihan totta. Todellista on tiikerijätski, ja Suomi-Ranska -ottelun voitto. Ja pullat. Taitaa nimittäin olla kuvia tulossa. Hahaa. :)
Todisteita: meidän keittiö on ihan liian pieni.
Ja pullat muuten on hyviä! Pieni osa niistä päätyi kisakatsomoon, ja tekivät kauppansa. Kummakos tuo nyt oli. :D
Ystävät yllättivät: kihlaus!! Hetken aikaa olin hiukkasen sekaisin, kuinkas muutenkaan. Se kun ei ollut ollenkaan odotettavissa. Mitä muuta voi tehdä kuin seota ja onnitella ja rutistaa lujasti? <3 niille.
Hirveesti ollaan mietitty että minne on hävinnyt kokonainen vuosi, vastahan oltiin opistossa eikä uskottu että sen jälkeen olisi elämää. Vaan onhan tuota näyttänyt olevan runsain mitoin. Välillä kuitenkin opistomuistot tulee pinnalle.
![]() |

![]() |
![]() |

Kyllä, se ON jäälyhtyyn hukkunut hiiri. R.I.P Hazardi. :(
Erään keittiön ikkuna eräänä talviaamuna.
Kerran yöllä kämppikset nukkui eikä me haluttu herättää niitä. Ja uuni oli rikki. Tuli kuiten hyvä kakku. :D
Vielä kesälomallakin tämä oli käsityöluokan liitutaululla.
Niinpä niin. Sellasta opistossa. Pitkin vuotta.
Ps. En pahoittele kuvien laatua, vaikka hyvin tiedän etteivät ne laadukkaita ole. Nokia Supernovalla räpsittyjä. Hah. Mutta laatu nyt ei satu olemaan niin kovin tärkeää, vaan se, mitä kuvissa on.
Huomenna pitäisi jaksaa linja-automatkustaa kotia asti. Mikäpä siinä, niin ei mikään. Tiedossa voi olla vaikka äitienpäiväleipomista. :)
Mutta myöhähän tuo alkaa jo olla, joten soromnoo sitten vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti