lauantai 5. toukokuuta 2012

Rakastan sinua polkupyöräni




Väsynyt mutta onnellinen. Olla nuori ja rakastaa elämää. Tulla kämpille käpälät rasvasta mustina. Ei kuitenkaan tarvinut soittaa isää auttamaan pyörän ketjujen laittamisessa. Olen nimittäin jo niin iso tyttö että osaan itse. Aivan totta!
Suomi voitti ottelun, mutta se on pientä elämässä. Toki mukavaa, muttei elintärkeää.
Elintärkeään voi lukea illan ystävien seurassa, ja koska kyseessä sattui olemaan parvi poikia, oli ilta nauruntäyteinen. Ja. Ei tarvinnut itse syödä niin paljon, sillä kuuden nuoren miehen vatsaan uppoaa helposti ja nopeasti useampi karkkipussi, tölkeittäin limsaa ja pellillinen nakkikääröjä. Joita muuten tein ensimmäistä kertaa, eikä minulla ollut aavistustakaan niiden mausta -tai no, yhdistä lehtitaikina ja prinssinakit. Yksinkertaista. Kelpaa sihtikurkkuisemmallekin kaverille, ja ilmeisesti olivat kääröt muutenkin syötäviä, kun ne kerta katosivat kaikki.


'Kevätillassa kauniissa' Ankin kans pyöräiltiin. Lujaa päästiin, ja parempi niin, onhan kuitenkin perjantai-ilta ja suuri Kaupunki, jossa sattuu ja tapahtuu vaikka ja mitä. Eikä meille onneksi suuria sattunutkaan, ne ketjut vain irtosi. Väliaikaisesti.

Onneksi huomenna on lauantai. Ei tarvi herätä kouluun, ah ihanaa!

Taru Sormusten Herrasta: luettu kyllä, jostain leffasta hyvin harmaa muistikuva.
Tää on kuiten ihan mukava.

Concerning Hobbits


Untitled-1

(hobbiton-movie-set-and-farm-tours-in-matamata-nz)
Niin siis sieltä tää kuva on peräisin.

Kyllä. Oliskohan taas aika lukee kyseisiä kirjoja, vähän rupes tuntuun siltä.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti