Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää.. Mikä hämmentää ja ketä?

Se tunne, kun on vasta tullut 'voittamasta' Suomipeliä, siis katsomasta onnistunutta ottelua hyvässä seurassa, ja tulee kämpille ja ajautuu miettimään. Parhaimman Ystävän nuori setä, äitini kummipoika, sairastaa syöpää, makaa Sairaalassa eikä voi hyvin. 'Lääkäritkään ei voi tehdä mitään.' Ja Ystävä suree, ja minäkin, vaikken tunnekaan tuota nuorukaista juuri ollenkaan. Vaan mitä sillä on merkitystä, tunteeko vai ei? Läheisten suru vain on suurempi.
Sitä miettii, mikä ihmeen tarkoitus tälläkin muka on. Mutta niin vain on. Uskon, että tällekin löytyy tarkoitus, tarkoitus jota ei ihminen voi ymmärtää. Uskoa vain. On vain niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä nuoren ihmisen sairautta.
Eikä tilanteelle voi tehdä mitään. Lohduttaa vain Ystävää parhaansa mukaan, ja olla tukena, vaikkei sanoja aina löydykään. Ei läheskään aina. Tosiaankaan.

Itselläni on kuitenkin itse asiassa oikein mukava ilta takana. Jääkiekko-ottelu saatiin sittenkin seurata sujuvasti, vaikka oma kone ei meinaa jaksaa pyörittää sitä. Lähes hetken mielijohteesta sitten säntäsimme paikallisliikenteen bussiin, joka vei meidät 'vakituiseen' kisakatsomoon. Ja kannatti mennä. Ihan selvästi kahden viime pelin häviöt johtuivat siitä, ettemme olleet oikeassa paikassa katsomassa. ;D
Ja kämpille tultua ei edes tarvinnut ruveta tiskaamaan, kun nuori miespuolinen 'alivuokralaisemme' hoiti homman. Kiitoksia.
Koulussaa meinasin kyllästyä koko tiskaamiseen. Eihän se kyllä mikään ihme ole. Mutta on se oikeasti aika tympeähköä tiskata neljä tuntia putkeen ehkä maailman inhottavimmalla tiskikoneella. Ihan totta.

Niin. Mutta jäkistä nyt kuiten katottii.



Kuva mtv3.