sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä

Ulkona on vielä aivan valoisaa, vaikka kello on jo reilusti yli kymmenen. Tämän täytyy merkitä kesän lähenemistä. Täällä Kaupungissa on jo vihreät nurmikot, toisin kuin kotipuolessa, missä takapihan peitti vielä parikymmensenttinen hanki. On siis toisaalta hyvin mukava palata tänne, missä oikeasti on jo melkein kesä.



Tämä kaveri koristaa äidin uutta t-paitaa.

Lähes koko lauantaipäivän käytin tehokkaasti leipomiseen: litran pullataikinasta korvapuusteja, voipullia ja yksi pullapitko, lisäksi täytekakkupohja ja sen täyttö sekä elämäni ensimmäinen voileipäkakku.
Tänä aamuna sitten kuorrutin ja koristelin molemmat kakut.







Tällaisia. Kuvien laatu on vieläkin huikea. Ihassama. :) Kait nuista kuiten jotenkin näkee mistä on kyse.
Olivat muuten ihan hyviäkin.
Meidän Penni oli tänään koiranäyttelyssä sen oman ryhmänsä paras. Vaikkei sen parhautta kyllä voi edes mitata millään näyttelyillä. Mutta on siitä tullut varsinainen neiti! Missään ei voi kävellä, kun tassut ehkä kastuu. HUOH. :D

Kotona ennen bussille lähtöä katsoin jäkisottelua. Bussissa aioin jatkaa sitä radiosta kuuntelemalla, mikä onnistuikin jonkin matkaa, kunnes kuuluvuus meni hyvin huonoksi ja USA sai neljännen ja viidennen maalinsa. Sitten oli pakko lopettaa kuuntelu. Vasta nyt illalla kysyin Ankilta ottelun lopputuloksesta, mikä olikin sitten jäänyt siihen viiteen - nollaan. Surkeaa kuitenkin. Onneksi ei maatakaatavaa. Raukat ne joille on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti